Archive for the 'EXP-Experiment Kitchen' Category

Koo-Koekeittiö: Nuudelikeitto | EXP Experiment Kitchen: Noodle soup

Sunday, January 14th, 2007

Koo-Koekeittiö päätti tehdä oman nuudeliliemen sillä kaupan pussinuudelisysteemit eivät oikein miltään maistu.
Pohjaksi hieman nasigoreng-henkinen väännös eli katkaraputahnaa, chiliä ja valkosipulia. Kaikki mortteliin ja tasaiseksi tahnaksi. Tahna kattilaan ja mukaan misoa. Kiehuvaa vettä liemeksi päälle ja annetaan tahnojen liueta.
Kun miso ja tahna on liuennut, mukaan shichimiä mausteeksi ja kurkumaa väriksi -kurkumatta jää tylsän ruskeaksi. Joukkoon myös [...]

Koo-Koekeittiö: Lampaanjalka ja muita juhlaruokia | EXP Experiment Kitchen: Leg of a Lamb and other fe(a)st meals

Sunday, December 31st, 2006

Koo-Koekeittiön uudenvuoden ateria oli minimalistisempi kuin jouluateria. Jouluksi hankin lampaanjalan jonka pistelin täyteen valkosipulia, kuorrutin yrteillä ja fetalla ja valmistin lopuksi uunissa porkkanoiden, perunoiden ja suolakurkun kera. Valmis lammas sai vierelleen puolukoita.
Uudenvuoden aatoksi hain kalakauppiaaltani lohen josta graavasin eilen puolet merisuolalla, konjakilla ja wasabilla. Toinen puolikas laitettiin japanilais-suomalaisen fuusiokeittiön hengessä eli osan “loimutin” kaasupistoolilla -mikä [...]

Koo-Koekeittiö: Itenäisyyspäivän illallinen

Thursday, December 7th, 2006

Koo-Koekeittiö valmisteli eilen itsenäisyyspäiväillallisen.
Alkuruoaksi oli hyväksi todettu kanttarellikeitto, välissä rukiista, poroa ja port-marinoitua graavilohta ja pääruoiksi kermaista kanttarellikampelaa sekä Koo-Koekeittiön kehuttua punaviini-lammaspataa valkosipulisten rosmariiniperunoiden ja -porkkanoiden kera. Jälkiruoalle ei sitten löytynyt tilaa.
Koo-Koekeittiön lammaspadan resepti on muutamaan kertaan julkaistu muissa blogeissa -mm. Pastanjauhajissa- muttei aikaisemmin täällä.
Koo-Koekeittiön Punaviini-lammaspata:
Ensin pannulla paistetaan pekonia/silavaa että siihen saadaan rasvaa. Tämän jälkeen [...]

Koo-Koekeittiö: Punaista Stiltonia lampaalle

Wednesday, November 22nd, 2006

Koo-Koekeittiössä tänään lammasta freesattujen kasvisten ja keitettyjen perunoiden kera. Lammas sai lisäpotkua sen päälle sulatetusta punaisesta stiltonista.
Keitä perunat ja freesaa vihannekset; puna- ja kevätsipulit, herkkusienet ja kesäkurpitsa - paprikaa piti ostaa mutta M&S:llä oli vain Israelilaisia paprikoita niin jätin boikottina väliin . Vihannesten makuun saa mukavan lisän sulattamalla niiden joukkoon hieman tuorejuustoa.
Lammas paistetaan molemmilta puolilta [...]

Koo-Koekeittiö: Täytetty paprika

Saturday, November 18th, 2006

Koo-Koekeittiö valmisti tänään täytettyä paprikaa. Paprikan sisälle tuli kesäkurpitsaa, herkkusieniä, hieman pippurimeetvurstia, yrtti-valkosipuli-tuorejuustoa ja curry-sipulirenkaita.
Ensin paprika halkaistaan ja keitetään hieman suolatussa vedessä johon lorautin hieman portviiniä. Samaan aikaan paistinpannulle viipaloitu kesäkurpitsa ja rengastettu sipuli. Paistetaan oliiviöljyssä suht’ valmiiksi. Kun paprika lähestyy valmista (eli on pehmeä mutta hieman rapea sisältä) voi herkkusienet heittää pannulle. Paistoon shichimiä, [...]

&t