Vuoden 2007 purkitus

  1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2007? Keskityitkö johonkin vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?
  2. Kuvasin kaikenlaista, mutta enimmäkseen pyrin kuvaamaan ihmisiä ja kaupunkia. Myös ystäviä pyrin tallentamaan sillä tajusin ettei minulla useasta ystävästä jotka jo muille maillle ovat poistuneet ollut kuvia ollenkaan.

  3. Osallistuitko Valokuvatorstaihin tms. kuvahaasteisiin vuoden aikana?
  4. Alkuvuodesta hanakammin, mutta loppuvuodesta kerran tai kaksi. Ei vain kiinnostanut.

  5. Mistä vuonna 2007 ottamistasi kuvista pidät itse eniten? (Onko se yksittäinen kuva vai kuvasarja tai kenties jonkun toisen ottama kuva? Voit perustella valintaasi tai pitää syyn omana tietonasi.)
    Great black-backed gull and the SkelligsMerilokki ryöstämässä lunnin pesää -joo tiedän ettei pesä näy kuvassa, mutta eivät ne muutenkaan mitenkään esillä olleet; kallion kolossa varpujen suojassa-.

  6. 4. Mitä opit kuvaamisesta vuonna 2007?
  7. Lisää kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä. Opin myös rohkeammaksi lähestyessäni ihmisiä.

  8. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana? Oletko tyytyväinen hankintaansi?
  9. Enimmäkseen kyseessä oli vaihtoja parempiin välineisiin - Nikon D50 vaihtui Fuji S3:n, Sigman 28mm/1.8 vaihtui Sigman 30mm/1.4:n ja Sigman 70-300/4-5.6 vaihtui Nikkor 80-200/2.8:n. Lisäksi hankin Nikon SB-600 salaman + TTL-johdon, Nikkorin 18-35mm:n ja Nikkorin 45mm:n pannukakkuobjektiivin -huh, ei ihmekään ettei rahaa tunnu koskaan olevan-. Yhtään vaihtoa tai hankintaa en oikeastaan ole katunut. 45mm:stä pannukakkua tulee käytettyä vähemmän, mutta

  10. Mitä suunnittelet kuvaavasi vuonna 2008?
  11. Lisää ihmisiä. Monisalamakuvaus on myös käynyt mielessä, sekä luonnon löytäminen Irlannista ja siellä kuvaten aikaa viettäen, jos ei joulupukki tuo “Birds of Ireland and how to find them”-kirjaa -taitaa mennä vihje niin sanotusti harakoille, kun lahjan antajat eivät suomea taida- niin taidan käydä ostamassa sen joulualesta.

via. Neulekirppu

Leave a Reply