Liikennesuunnittelua

Jos pitäisi valita ajankohta jolloin ottaisin käyttöön uudet risteysvalot kaupungin tukkoisimmassa risteyksessä, ei valintanani olisi neljän-kuuden ruuhka maanantai-iltapäivänä. Joku oli päättänyt toisin:
Corkin keskustassa, Oopperatalon lähellä on risteyspari joen molemmilla puolilla. Toiseen tulee yhdeksän-kymmenen kaistaa ja siitä lähtee viisi-kuusi kaistaa pois -kaistamerkit ovat kuluneet ajan myötä pois ja mielenkiintoisia ratkaisuja näkee liikennettä seuratessa. Sillan toisella puolella on vastaava johon tulee kuusi kaistaa ja siitä lähtee pois viisi. Kun nämä ovat vielä vierekkäin, niin että hyvässä lykyssä joutuu molempien läpi ajamaan, on mikä tahansa kellonaika kuin ruuhka-aika -ruuhka-aika tuossa on oma lukunsa- sillä kaupungin pohjoispuolelta etelään haluavan on lähes pakko molempien kautta ajaa.
Kaupunki päättikin uusia risteyksien valot -ja toivottavasti parantaa niitä ohjaavaa tekoälyttömyyttä. Valot asennettiinkin viime viikolla ja seisoivat huputettuina eiliseen asti. Eilen oli kaupungin virkamies päättänyt ottaa uudet valot käyttöön ja huppuja olikin poistamassa “Traffic Solutions”-firman pojat. Paha vain että tämä oltiin päätetty toteuttaa kello viiden ruuhkassa. Hitaasti liikkuva jono oli n. kolminkertainen verrattuna normaaliin ja pankkiin kiirehtivän pulssi hakkasi lujaa. Saavuttuani risteyspariin näin syyn tukkoisuuteen; liikennevalot poissa käytöstä ja kahden risteyksen liikennettä ohjaamassa oli yksi liikennepoliisi, joka vaihtoi risteyksien väliä riippuen siitä kumpi tukkoisempi oli. Asiaa ei helpottanut risteykseen sattuneet rekat ja “Traffic Solutionsin” puolittain tielle parkkeeratut pakettiautot (2kpl). Liikuttuamme bussinmitan joen ylittävällä sillalla viiden minuutin aikana taipui bussikuski matkustajien aneluihin ja päästi kiireisimmät pois bussista vaikkemme pysäkillä olleetkaan. Pysäkille ei ollut pitkämatka mutta edessä seisova, puolittain kääntynyt uusia autoja kuskaava rekka ja sen pressuilla katettu kaveri ei risteyksestä pääsyä nopeuttanut.
Ihmetyttää vain kenen riemuidiootin idea oli ottaa uudet risteysvalot käyttöön viiden ruuhkassa maanantaina. Kuinka paljon kaupunki säästi sillä ettei työmiehille tarvinnutkaan maksaa yötyölisää? Säästikö aiheutuneiden myöhästelyjen, turhaan palaneen bensan ja ympäristöhaittojen edestä? Toivottavasti

Leave a Reply