Mars matkaan
Haluatko kokeilla miltä eristäytyminen tuntuu? Haluatko olla osana tuottamassa arvokasta dataa tiedemiehille Suurempaa Tarkoitusta™ varten? Haluaisitko että siitä maksettaisiin €120 päivässä kaiken lisäksi?
Hakeudu siis osaksi ESA:n simuloitua Mars-matkaa. Tarkoituksena on tutkia miten ihmismieli kestää edestakaisen Mars-matkan lähes kaksivuotista eristäytymistä.
Simulointi noudattelee todellista Marsin lentoa, ja siihen sisältyy tutkimus Marsin pinnalla. Miehistön ruokavalio koostuu samoista ravintoaineista kuin kansainvälisellä avaruusasemalla työskentelevien astronauttien.
Simuloinnit suoritetaan maassa, Moskovassa sijaitsevassa erikoislaitoksessa. 105 vuorokauden mittaisen esivaiheen on tarkoitus käynnistyä vuoden 2008 puolivälissä, jonka jälkeen suoritetaan mahdollisesti toinen samanpituinen tutkimus ennen täyden 520 vuorokauden tutkimusmatkan aloittamista vuoden 2008 lopulla tai 2009 alussa.
ESA etsii 12 vapaaehtoista, jotka olisivat halukkaita osallistumaan simulointeihin ja tukemaan tällä tavoin todellisen Marsin matkan valmisteluja. Kuhunkin kolmeen simulointiin tarvitaan neljä vapaaehtoista. Valintamenetelmänä käytetään samaa menettelyä kuin ESA:n astronautteja valittaessa, joskin simulointimatkaan osallistuvien valinnassa kiinnitetään enemmän huomiota psykologisiin tekijöihin ja stressinsietokykyyn kuin fyysiseen kuntoon.