Kotona

Suomen matka murskasi osittain henkisen tasapainon, mutta myös rentoutti. Siinäpä mietittävää matkanjälkeiseen arkeen.
Reilun kuuden tunnin matkustamisen jälkeen on aivan sekaisin. Varsinkin kun laitteiden kellot ovat kolmessa eri ajassa -kolmessa sillä yksi kännykkä ja rannekello siirtyvät Amsterdamissa paikalliseen aikaan että osaan löytää portille oikeaan aikaan- ja niitä oikeisiin aikoihin siirtäessä tulee ottaa huomioon että osa tukee aika vyöhykkeitä ja osa ei. Vielä ei onneksi ole käynyt kuten irlantilaiselle työkaverille joka Suomen matkan jälkeen oli juossut täihin henkikurkussa, luullen myöhästyneensä bussista, vain huomatakseen perillä että kello onkin oikeasti vasta viisi aamulla. Taitaa sekin päivä joskus koittaa.
Tämä on nyt vihoviimen viimeinen tilaisuus jonka Aer Lingukselle annoin. En enää koskaan™ lennä kyseisellä lentoyhtiöllä. KLM:stä minulla ei ole mitään valitettavaa, heidän toimintansa on ammattimaista ja kansainväliset standardit täyttävää, mutta Aer Lingus ei vaan osaa. Oli sydän hypätä kurkkuun Schipolissa kun KLM:n virkailijaneitokainen ilmoitti ettei varaustani järjestelmästä löydy, vaikka perjantaina puhelinkeskustelussa oltiin vakuutettu kaiken olevan kunnossa. Pienen säädön jälkeen minulle sitten varattiin! paikka ko. koneeseen reilua tuntia ennen sen lähtöä, ei se kone nyt ihan täynnä ollut; toiseksi viimeisellä rivillä oli vielä yksi reunapaikka vapaana joten mitenkään hilkulla ei tämä ollut. Boarding sitten myöhästyi koneen tankkauksen vuoksi, jolloin Linguksen virkailijat päättivät sitten checkata kaksi kolmasosaa -mikä järki on checkata rivit 12-29 samalla kerralla sisään jos osissa kerran ollaan mukamas checkaamassa, miksei 29-20 ja sitten 19-10 jne?!- jo sisään vaikkei koneeseen ollutkaan pääsyä. Seisoimme sitten karjana paikallamme vartin, jonka jälkeen toinen mokoma koneeseen sisään jonottaessa kun kaikki sitten lopulta yhtäaikaa koneeseen päästettiin. Koneen laskeuduttua odottelimme sitten 10 minuuttia että pääsimme jonottamaan koneesta pois.
Laukkuhässäkkä ei luultavasti ollut Aer Linguksen syytä, vaan Corkin lentoasemahenkilökunnan, mutta voisiko silti joku minua valaista miksi, jos kerran on kolme matkatavarahihnaa, kolmen koneen matkalaukut puretaan samalla hihnalle. Yllätyssektorina oli tehostettu tullitarkastus jossa virkailija kysyi jokaiselta erikseen onko tullattavaa (viinaa tai alkomaholia) tai huumeita ja aseita -kuka tuohon vastaa kyllä?- mutta mikä yllättävintä myös liha- ja maitotuotteita kysyttiin -niitä ei Irlantiin saisi tuoda-. Jokainen luonnollisesti vastasi kaikkiin kohtiin “no” jonka jälkeen osa ohjattiin tavaroiden tarkastukseen. Mikä tarkastuksessa yllätti oli ettei minulta edes kysytty mitään. Kaipa olen liian epäilyttävä ettei minun mitään uskota kuljettavan. Vai miltä kuulostaa Amsterdamista saapuva nuori jolla on pitöhköt mustat hiukset, muutenkin musta asukokonaisuus ja shemagl kaulassa. Onnea oli matkassa sillä tulliin olisi jäänyt poropärettä ja kylmäsavustettua poroa, varmaan myös kallenkaviaarit.

Leave a Reply