Koo-Koekeittiö: Hampuilais-vaikutteinen ateria

Koo-Koekeittiön iloinen kokki haki torin uudelta makkarakauppialta makkaroita toista tai kolmatta kiloa, sekä pekonia, sieniä ja hapankaalia.
Pekoni ja sienet paistuivat syvällä ja laajalla pannulla voissa melkein ruskeiksi sipulin kera, jonka jälkeen hapankaali kaatui mukaan. Hapankaali hautui suht kuumalla pannulla nesteen kera parisen tuntia jonka jälkeen lämpö pienemmälle ja alkoi makkaran paisto. Bratwurstia, chilimakkaraa ja Etelä-Afrikkaista maustemakkaraa. Paikalllisen makkaramestarin makkarat ovat täysilihaisia - jos laatu sattui olemaan loppu niin lisää sai odottaessa - ja rasvaprosenttikin oli kohdallaan; en lisännyt pannulle kertaakaan rasvaa ja silti sitä roiskui yli oman tarpeen. Kokonaisuus nautittiin ruisleivän ja sekä ranskalaisen että saksalaisen sinapin kera hyvässä seurassa puolalaisella oluella höystettynä.

Olo on vielä täydempi kuin viikonloppuna yläkerrassa nautitun ateriakokonaisuuden jälkeen ja silloin alkuruokana oli salaatti - kylmäsavuporo, aurinkokuivattu tomaatti basilika-valkosipuliliemessä, rucola ja jäävuorisalaatti, kostukkeena kermainen gorgonzola-sinappikastike - ja pääruokana t-luupihvi - n- 400 grammaa per pää - ja valkosipuli-kermaperunoita - puolisen kiloa henkeä kohden -. Juomana kului kolme pulloa portviiniä, pullo pinot noiria ja pullo viskiä. Lisänä satunnaisia laseja sakea ja konjakkia.

Leave a Reply