Kukaan vettä kaivannut koskaan
Nyt on käynyt putkirempan suunnittelojoilla normaalia suurempi väläys. Päivällä kotiin tullessa “vain” keittiöstä puuttui kylmävesi. “Lämmintä vettä” sai vielä keittiöön
Tässä tapauksessa asia on selkeästi kuitenkin niin pieni ettei isännöitsijä nähnyt vaivaa ilmoittaa siitä etukäteen. Eihän koko taloa vaivaava kylmän veden puute keittiön hanassa tarvitse ennakkoilmoitusta. Eihän? Eihän..?
No, näköjään kymmenen-yhdentoista-aikoihin oli vastaava sitten päätetty tappaa paineet KAIKISTA HANOISTA! Ei tulen pisaran pisaraa taloon. Kenenkään huoneistoon. Kätevästi juuri iltatoimien aikaan. Siis kukaanhan ei esim halua pestä kasvojaan illalla, puhumattakaan hampaista. Vessakin voisi olla kiva vetää. Joku voisi esim haluaa käydä suihkussa. Eikö?
Vai onko tämäkin nyt sitä kun me ulkomaalaiset emme vain osaa sopeutua Irlantilaiseen yhteiskuntaan, niin kuin eräs rouva, jonka kanssa en ollut koskaan keskustellut, päätti minua valaista kun tein itselleni pubissa manikyyriä. No mikäli sopeutuminen tarkoittaa sitä että hyväksyy musisematta asuvansa taloissa joiden rakentamisessa ei ole hyödynnetty minkäälaista LVI-osaamista, niin eipä juuri kiinnosta.
Kuka hevletin valopää on tämän remontin suunnitellut, kuka sen on ajoittanut ja kuka on vastuussa tästä?! Kenen polvilumpion voin takavarikoida siksi aikaa kunnes saamme taas vettä?