Omituiset tapani -meemi

Polkkapossu haastoi minut omituisten tapojen meemiin. Mikään tavoistani ei ole mielestäni omituinen, hieman eksentrisiä tapoja minulla silti saattaa muiden mielestä olla.

“Homman nimi on siis se, että paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä”.

  1. Heittelen ilmaan tavaroita, ruokatarvikkeita, laseja, pulloja, jne kokatessani ja ihan koska tahansa. TyöPaikalla™ kokeilen yleensä kuinka korkealle vesipullon saankaan niin että sen saan vielä kiini. Enimmäkseen tavarat silti lentelevät keittiössä. Paistinpannuakin on aina pakko muutaman kerran pyöräytellä.
  2. Kotivaatetus on yleensä kulahtaneet farkut ja hihaton t-paita tai ei paitaa ollenkaan. Tämä herätti asuintovereissa aluksi oudoksuntaa
  3. En voi lähteä illalla ulos samoissa vaatteissa missä olin töissä vaikka olisin ollut viimeisen päälle sliipattu. Muutenkin asustuksen valitseminen on erittäin vaikeaa. Parhaimmillaan pohdin kolmen eri mustan paidan ja kaksien housujen välillä.
  4. Minun on pakko ohittaa edellä kävelevä ihminen. Varsinkin jos hän on ohittanut minut kertaalleen. Sama pätee pyöräilyyn mutta sitä harrastaessa ohitteluja tapahtuu harvemmin. Ahdistuksen määrää ei voi mitata jos toisesta ei pääse ohi.
  5. Jos minua alkaa kyllästyttämään seurassa en - kuulemma - diskreetisti peitä sitä vaan alan yleensä leikkimään käsillä olevalla objektilla. Parasta on jos sitä voi purkaa ja koota.

    Tapojaan listaamaan haastan Tervatehtaan, Pintaliitoblogin, PA:n, Shriken ja Soledadin

    2 kommenttia to “Omituiset tapani -meemi”

    1. Soledad Says:

      Niitahan loytyy ….
      (Ja sulla on nakojaan usein tylsaa toissa? :p)

      1. Vaikka on vaatteita paljon (esim joku 30-40 omena t-paitaa jne) on melkein aina samat vaatteet. siis farkut ja about sama paita ja viimeistaan sama jakku / fleece ym paalla about 1/2 vuotta kerrallaan.
      2. En osaa olla kunnolla asuinhuoneissa jotka on maantasolla tai sen alapuolella. Ne ahistaa. Nukkumisesta maantaso- tai alle sen, huoneessa ei tule mitaan kun en saa unta (ja toinen 1/2 mua on sama outo tapa).
      3. Jos heraan esim noin klo 7, niin pistan kellon (siis puhelimen) soimaan 6.52, jos 6:lta niin esim 5,53 jne. Eli ei tasaluvuilta. (M:lla on sama outo tapa .. eli yks noobiaikoina chatti oli just nimenosasesti tosta).
      4. Jos mulla on tylsaa luennoilla, miitingeissa ym, kattelen ihmisten auroja ja niiden vareja. Ne on yleensa mielenkiintoisia, samalla se on hyvaa lukuharjoitusta, ja nayttaa silta etta kuuntelen aktiivisesti ja en ole ujo.
      5. Mun on pakko poistaa kaikki turhat.lproj fileet koneesta. Ja yleensa jopa manuaalisesti updatejen jalkeen. Vaikka olis tilaa. Samalla kasvaa geek-aste eli MacBookia ei viitti ostaa viela kun siihen ei saa mitaan appseja mita tarvii vapaa-aikana (OS X Server, Final Cut Studio, Aperture, Remote Desktop jne jne) … viela.
      6. En halua ikina (sorry aivot ei toimi suomeks) run out of empty CDs and DVDs, shampoo, wine or chocolate.
      7. En saa kunnolla nukuttua ilman mun jaguaaria. (enka M:aa)
      8. Hermostun siita jos ihmiset siirtelee mun ruokien sijaintia jaakaapissa kun en loyda sielta mitaan eika huvita etsia.
      9. Jotenkin pakko pitaa aina tietyt appsit pyorimas, siis terminaali, r###r, ainakin 2 browseria, subetha, jne jne, olipa kotona tai toissa (paitsi toi r-alkunen).
      10. Syon aina jellybeanit ym varijarjestyksessa.
      11. Jos jossain pyydetaan 10 kohtaa on pakko lisata 11. ja yleensa viela 13. …

    2. Shrikes Time Tomblog Says:

      Strange Habits Meme

      I’ve been officially challenged to take part in the list your odd/strange manners meme by Rahina. Thanks a bunch…
      1. Well, the most obvious (to myself) is the fact that I’m slightly anal retentive…

    Leave a Reply